Juoksulenkkini ovat olleet niukassa. Erittäin harmillista! En sitten saanutkaan itseäni niskasta kiinni... Olen kyllä kävellyt päivittäin useita kilometrejä, mutta kärrytellen se on ollut aika hidastempoista ja pysähtelevää. Leikkipuisto välissä, kaupassa käynti, koiran pissatus jne. Päivään pitäisi mahduttaa niin paljon asioita ja äitinä sitten joustan omista menoistani ja hetkistäni. Syöminenkin on ollut sitä sun tätä ja herkuttelupäiviä on viikkoihin mahtunut useampi kuin yksi viikossa... Huoh...

Oli se sitten herkkua kropalle kun kolmen viikon juoksutauon jälkeen revin itseni lenkille ja suurimman osan hölkyttelin ja sain ihanasti hien pintaan. Puhelimen ja juutuupin sijasta nappasin vanhan mp3-soittimen ja latasin muutaman itseäni miellyttävän piisin. Kyllä oli helppoa kun sai koko matkan kuunnella hyvää musiikkia sen sijaan, että olisin vähän väliä hidastanut tahtia ja napannut kännykkää käteen etsien parempaa piisiä tai odottaen, että ärsyttävä latausrinkula lakkaisi pyörimästä ja olisi taas kuuluvuutta. Näin on ollut edelliset juoksulenkit. Pienestä on nautinto kiinni, mutta niin se vain menee.

Olen haaveillen selannut netistä paikallisen liikuntakeskus Pulssin ohjattuja tunteja. Lompakossa odottaisi salikortti ladattuna kymmenellä käyntikerralla rakkaan mieheni toimesta. Vatsa-pakara-jumppa olisi minun kroppani rasvan sijaintia ajatellen oivaa ähkinää. Viime tiistaina aioin tätä testata, mutta löysinkin itseni asuntomessuilta. Näin se ajanhallintani ja suunnitelmista kiinni pitäminen vaan sujuu.... Tuli löntysteltyä viisi kilometriä ja ravattua edestakaisin messutalojen ahtaita portaita. Sain kuitenkin pidettyä jostain terveellisen elämän syrjästä kiinni ja ostin jäätelöt vain lapsille.